Yleinen opetus
Yleisen opetus järjestää kaikille opiskelijoille tarkoitetun teoriaopetuksen, luentosarjoja ja seminaariopetusta sekä piirustuksen opetusta ja työpajoja. Yleinen opetus järjestää myös vieraan kielen opetusta. Yleinen opetus vastaa yhteisen ensimmäisen vuoden opetuksesta.
Yleisen opetuksen tarjoaman opetuksen ja henkilökohtaisen ohjauksen avulla jokainen opiskelija voi tutustua monenlaisiin tiedon alueisiin ja saa mahdollisuuden tutkia myös yksilöllisesti omalle taiteelliselle työskentelylleen tärkeitä kysymyksiä. Opetuksen erityisvahvuus on opetustarjonnan monipuolisuus ja asiantuntevuus.
Opettajina toimivat sekä taiteilijoita että teoreetikoita, ja vakinaisen henkilökunnan lisäksi suuri joukko tuntiopettajia. Runsaalla tuntiopetuksella on haluttu turvata paitsi eri alueiden asiantuntemus myös mahdollisuudet vastata kattavasti opiskelijoiden tarpeisiin tutkia monenlaisia teoriaan, filosofiaan ja taiteeseen liittyviä kysymyksiä. Myös kirjoittamisen opettamiseen, artist's statement ja essee -genrejen hallintaan ja taidemaailman toimintamekanismien ymmärtämiseen on kiinnitetty huomiota. Opetustarjontaa ideoidaan ja suunnitellaan jatkuvasti myös keskusteluissa opiskelijoiden kanssa.
Yleisen opetuksen toimintaa ohjaa näkemys "teoriasta subjektiivisena työkaluna ajatella". Teoria on kreikan kielen kantasanansa mukaan myös näkemistä ja näkemystä, osallistumista. Yleisen opetuksen osasto avaa yhteyksiä, luo siltoja eri asioiden ja näkökulmien välille ja mahdollistaa Kuvataideakatemian kaikille opiskelijoille laajan, omakohtaisen näkökulman luomisen taiteesta ja maailmasta, niiden suhteesta. Taideosastojen erityisyys on tietyssä määrin välinespesifiyttä, yleisen opetuksen takoitus on tarjota mahdollisuus ajatteluun ja omakohtaisen, kokemuksellisen kokonaisnäkemyksen luomiseen.
Yhteystiedot:
Professori Riikka Stewen, puh. 09 680 33 272
Lehtori Stig Baumgartner, puh. 050 583 4484
Päätoiminen tuntiopettaja Irmeli Kokko, puh. 09 680 33 212