Kuvataideakatemia


kuvituskuva

Maalaustaide

Maalaustaiteen opetuksen keskeisenä tavoitteena on tutkia maalauksen merkitystä tässä ajassa, osana taiteen ajankohtaisia diskursseja. Tavoitteena on tarkastella maalaustaiteen kehitystä suhteessa omaan traditioonsa, nykytaiteen eri ilmaisumuotoihin ja teoretisointeihin sekä visuaaliseen kulttuuriin yleensä.

Maalaustaiteen opinnoissa opiskelija saa valmiudet analysoida eri kuvallisia esitystapoja, niiden merkityssisältöjä ja viitekehyksiä, joita hän hyödyntää omassa ajattelussaan ja työskentelyssään. Maalaustaiteen opinnoissa tuetaan opiskelijaa löytämään oma maalauskielensä, hallitsemaan välineensä ja ymmärtämään ilmaisunsa suhde nykytaiteen muuttuvaan kontekstiin. Maalaustaiteen yleisenä tavoitteena on siten valmistaa opiskelijaa alan ja välineen ajankohtaisiin haasteisiin, jotka hän kohtaa valmistuessaan ja aloittaessaan taiteellisen toimintansa ammattitaidemaalarina.

Opetuksessa maalauksen teknisten perusvalmiuksien hallinta integroituu käsitteelliseen ja taideteoreettiseen pohdintaan siten, että painopiste on omassa taiteellisessa työskentelyssä ja omien ilmaisullisten lähtökohtien tukemisessa. Opinnoissa painotetaan itsenäistä ja pitkäjänteistä työskentelyä. Kurssit vaihtuvat lukuvuosittain, ja ne toteutetaan 10-15 hengen pienryhmissä. Kursseja toteutetaan myös yhteistyössä muiden koulutusohjelmien kanssa.


Yhteystiedot:

Professori, koulutusohjelman vastaava professori Tarja Pitkänen-Walter, puh. (09) 680 33 204, 050 3844318

Professori, koulutusohjelman vastaava professori Silja Rantanen,  puh. 045 6578862

Lehtori Petri Hytönen, puh. 050 435 5533

Lehtori Harri Monni, puh. (09) 680 33 204

Materiaaliopin lehtori, tuntiopettaja Malla Tallgren, puh. (09) 680 33 286

Työmestari Lasse Peltonen, puh. (09) 680 33 217

Työmestari Heikki Wallenius, puh. (09) 680 33 217

Vs. Amanuenssi Inkeri Suutari, puh. (09) 680 33 277