Kuvataideakatemia
avaa
Kaiku
Gallerian
Mobility-näyttelyllä
Kuvataideakatemia
avaa kahden vuoden tauon jälkeen Kaiku Galleriansa uusituissa
toimitiloissaan Taiteen talossa Sörnäisissä. Kaiku Gallerian
ensimmäinen näyttely on
Mobility - Re-Reading the Future. Osa
näyttelystä on esillä myös Galleria FAFAssa.
Mobility
herättää
pohdintaa paikan ja epäpaikan sekä ajan, keston ja väliaikaisuuden
kysymyksistä.
Esillä on
videoteosten ohella tilateos, muokattava eduskuntatalo,
graffitimosaiikki, liikkuvuutta sukupuolten välillä käsittelevä
teos sekä uudelleen luotu kaupunki.
Näyttelyssä ovat mukana
Kuvataideakatemian opiskelijat Duncan Butt Juvonen, Nestori
Syrjälä, Emilia Ukkonen ja työryhmä Leena Nio, Taneli Rautiainen ja
Jenni Toikka.
Bulgariasta näyttelyyn osallistuvat
Georgi Georgiev-Jorras, Emil Mirazchiev ja Alexander Yuzev,
Portugalista Mara Castilho ja työryhmä Ocubo, Puolasta MichaÅ‚
Stachyra, Mariusz Waras ja Jaśmina W
Ó
jcik ja
TÅ¡ekeistä Pavla Sceranková.
Näyttely
liittyy Prahan Triennalen yhteydessä toukokuussa 2008
toteutettuun työpajaan, joka kokosi yhteen nuoria taiteilijoita
ja taideopiskelijoita viidestä eri EU-maasta. Työpajan
lähtöajatuksena oli halu tarkastella taidetta eurooppalaisen
sivistyksen underground-ajatteluna. Kustakin osallistujamaasta
(Bulgaria, Portugali, Puola, Suomi, Tšekki) valitun kuraattorin
vastuulla oli neljän taiteilijan tai taiteilijaryhmän
valitseminen. Suomen osuuden kuraattori oli galleristi Pilvi
Kalhama, joka aiemmin toimi Kuvataideakatemian
lehtorina.
Näyttelytyöt on
valittu liikkuvuus (
mobility) teemaa silmällä pitäen niin, että
teosten siirreltävyys, purkaminen, kokoaminen ja joustavuus
erilaisissa tiloissa toteutuvat.
Mobility jatkuukin kiertonäyttelynä Prahan
Triennalen jälkeen. Helsingistä näyttely matkaa Sofiaan,
Lissaboniin ja Krakovaan toteuttaen projektin tematiikkaa.
Näyttelyn
avaa Galleria FAFAssa 24.9. klo 17 kuraattori Pilvi
Kalhama
Kaiku
Galleria 24.9.-19.10.2008
Galleria FAFA 25.9.-19.10. 2008
Kaikukatu
4
Lönnrotinkatu 35
Avoinna
ma-pe 11-19, la-su 12-16
Avoinna joka päivä klo 11-18
