Jan-Erik Andersson
The Sans of the Pure Cut
(The Ornament is Back, Adolf Loos!), 2006
Tilataideteos Kuvataideakatemian ensimmäisen promootion kunniaksi.
Ateneumin portaikko tuo mieleen useita asioita: nousun, valon, porrastuksen, kauneuden ja klassisuuden, mutta ennen kaikkea ornamentit, jotka kaunistavat tilan rakenteita ja luovat oman mentaalisen ulottuvuuden. Ornamentit ovat taiteen elementtejä rakennuksissa, mutta ne suurelta osin puuttuvat meidän aikakautemme rakennuksilta. Ornamentteihin kiteytyy myös keskustelu kauneudesta, jota käytiin modernismin alkuaikoina 1900-luvulla. Silloin sekä arkkitehdit että taiteilijat pohtivat myös teoreettisesti uutta estetiikkaa. Se johti esteettiseen täyskäännökseen, jolloin puhdasta pintaa alettiin pitää funktionaalisempana ja näin ollen myös kauniimpana kuin ornamentoitua. Tässä kehityksessä arkkitehti Adolf Loosin esseestä "Ornament and Crime" tuli ornamentiikan kieltävän estetiikan perusteksti.
Sata vuotta myöhemmin olemme tilanteessa, jolloin arkkitehtuuri kipeästi tarvitsee uutta ornamentikkaa luomaan uusia mielenkiitoisempia tiloja ja ympäristöjä. On aika tarkistaa Loosin tekstiä uudelleen ja tutkia hänelle huomioimatta jääneitä asioita, kuten esimerkiksi ornamenttien kykyä avata mielikuvituksemme huoneet. Ne pystyvät luomaan aivan uuden tilavaikutelman, johon kliininen modernismi harvoin pystyi.
Ornamentti-sanan juuret ovat kreikkalaisessa sanassa
kosmos. Sana
kosmeo takoittaa kaunistamista. Kosmetiikkaa käytetään, kun haluamme tuoda oman kosmoksemme esiin: kaunistakaamme itseämme ja rakennuksiamme, jotta jumalat voisivat astua alas maan päälle!
Teoksen kuvio on läpileikkaus kylpyhuoneestani löydetyistä kaunistamisesineistä: sähköhammasharjasta, pumpulipuikoista, vanhanaikaisesta hammasharjasta, parfyymipullosta, saksista, voidetuubista, hammastahnatuubista, muotovaahtopullosta, hiustenkuivaajasta, harjasta ja partahöylästä. Taustalla oleva valo syttyy ja sammuu Adolf Loosin ääneen luetun "Ornament and Crime" -esseen ääniaaltojen vaihteluun.
Teoksen nimi,
The Sans of the Pure Cut, viittaa yhteen kappaleeseen filosofi Jacques Derridan kirjasta
The Truth in Painting, missä hän kommentoi Immanuel Kantin kauneuskäsitettä, joka vie taiteen mahdollisimman pitkälle irti kaikista intresseistä. Kantin mukaan kauneutta voidaan verrata villiin, valkoiseen tulppaaniin. Derrida puolestaan keskittyy argumentoinnissaan siihen "puhtaaseen leikkaukseen", jolla tulppaani on irrotettu omasta kuolemastaan, lopullisesta päämäärästään.
Jan-Erik Andersson