Kuvataideakatemia


kuvituskuva

Historia

Kuvataideakatemian varhaisin edeltäjä oli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulu, joka aloitti toimintansa Euroopan mullistusten vuonna 1848. Ensimmäiset kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävät taiteilijamme Albert Edelfeltistä Axel Galléniin, Helene Schjerfbeckistä Ellen Thesleffiin opiskelivat Taideyhdistyksen piirustuskoulussa ja Taideyhdistys tuki heitä stipendein myös heidän jatkaessaan taideopintojaan Euroopassa.

Vuodesta 1939 akatemia toimi Suomen Taideakatemian säätiön alaisuudessa nimellä Suomen Taideakatemian koulu. Koulu valtiollistettiin ja nimi muutettiin Kuvataideakatemiaksi vuonna 1985. Valtiollistaminen vahvisti koulun statuksen maan ylimpänä kuvataiteen oppilaitoksena.

Kuvataideakatemia muuttui korkeakouluksi vuonna 1993 ja vuonna 1998 siitä tuli yliopisto.

160-vuotias Kuvataideakatemia traditioineen on merkittävä osa suomalaisen taidekoulutuksen ja laajemmin taiteen historiaa. Liioittelematta voi sanoa että Kuvataideakatemian historia on yhtä kuin suomalaisen kuvataiteen historia vuodesta 1848 alkaen. Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela, Helene Schjerfbeck, Ellen Thesleff, Laila Pullinen, Juhana Blomstedt, Osmo Rauhala, Viggo Wallensköld, Salla Tykkä, Eija-Liisa Ahtila ja monet muut taiteilijat 1800-luvulta tähän päivään ovat opiskelleet Kuvataideakatemiassa. Suomalaista taide-elämää olisi vaikea kuvitella ilman heitä.