Taiteen talo
Kuvataideakatemia sijaitsee Sörnäisissä osoitteessa Kaikukatu 4. Rakennus on Elannon entinen leipätehdas ja sijoittuu ns. Elannon korttelin sisäpihalle, Hämeentien ja Lintulahdenkujan väliin. Nykyisen käyttötarkoituksen mukaisesti rakennusta kutsutaan Taiteen taloksi.
Rakennus valmistui 1924 ja sen suunnitteli arkkitehti Väinö Vähäkallio. Leipätehtaana rakennus toimi aina 1990-luvulle saakka. Vähäkallion suunnittelemia ovat myös muut kortteliin nousseet Elannon uudet rakennukset. Vähäkallion muita tunnettuja suunnittelutöitä ovat mm. Yrjönkadun uimahalli ja Helsingin oikeustalo Salmisaaressa.
Kun Kuvataideakatemian pitkäaikaiset tilat Yrjönkadulla alkoivat käydä lopullisesti liian pieniksi, ryhdyttiin akatemialle etsimään uusia tiloja. Leipätehtaan jo tuolloin tyhjänä ollut tila löydettiin vuonna 2000 ja seuraavana vuonna tehtiin ensimmäiset luonnokset tilan uusiokäytöstä. Rakennuksen saneerauksen suunnittelivat arkkitehdit (SAFA) Laura Mattila ja Pekka Ojalammi Arkkitehtitoimisto Brunow & Maunulasta.
Kuvataideakatemian muutto Taiteen taloon alkoi joulukuussa 2003 ja toiminta tiloissa pääsi käyntiin helmikuussa 2004. Viralliset avajaiset pidettiin saman vuoden syyskuussa.
Samana vuonna Taiteen talossa havaittiin kuitenkin kosteusvaurioita. Korjaustyöt eivät kuitenkaan parantaneet tilannetta ja niinpä keväällä 2006 Kuvataideakatemia muutti väistötiloihin eri puolille kaupunkia. Peruskorjausta kesti aina kevääseen 2008 saakka. Akatemian paluumuutto tapahtui alkukesästä ja Taiteen talon toiset avajaiset pidettiin 23.9.2008.
Kuvataideakatemian nykyiset tilat Taiteen talossa käsittävät noin 9 000 neliömetriä. Rakennuksen eteläpäässä olevassa uudissiivessä toimii Kuvataideakatemian lisäksi mm. Oopperan Balettikoulu. Lisäksi osoitteessa Kaikukatu 2 sijaitsee akatemian kirjasto ja osa opiskelijoiden työtiloista.
Oletko kiinnostunut vierailemaan Taiteen talossa?
Kuvataideakatemian Kaiku-galleria monipuolisine näyttelyineen sijaitsee rakennuksen katutasossa ja on avoin yleisölle. Yleisölle avoin on myös mm. Avoin Akatemia -luentosarja. Arkisin rakennuksessa palvelee kahvila-ravintola Kasvisbaari, josta saa herkullista itsetehtyä kasvisruokaa.
Tervetuloa Taiteen taloon!
Yhteystiedot
Kaikukatu 4, 00530 Helsinki. Puh (09) 7258 0000 / Taideyliopisto.Avoinna ma-pe 11–19, la-su 12–16.